tiistai 19. toukokuuta 2009

Paimennusta, jälkeä, tokoa, hakua, raunioita

Ollaan treenattu paljon. Pääsiäisen pekoleiriltä jäi vahva jälkitreeni-into, joten metsässä ollaan oltu. Lisäksi rauniokausi pyörähti alkuun ja siitä se ajatus sitten lähti... Valon ilmaisu vaihdettiin haukuksi, ensin raunioilla ja sitten metsässäkin. Alussa ollaan, mutta pentuajoilta on yllättävän vahva pohja olemassa. Jatketaan pikkuhiljaa, nyt keskitytään etsintätekniikan kehittämiseen ja annetaan Valon ilmaisujen olla vähän aikaa oman onnensa nojalla.

Tokokisoihinkin ollaan ilmoittauduttu, peräti kaksiin kisoihin. Valo siis pääsee kehään, nyt jo jännittää. Viimeistelytreenejä tehdään nyt päivittäin.

Haussa Pihkan kanssa mennään fiiliksen mukaan, teemana kivaa pitää olla. Uskomattomia pistotreenejä tuo otus on tehnytkin kun ei ohjaaja stressaa!

Valo kokeili myös paimennusta pari viikkoa aiemmin, ensimmäisenä päivänä ujostutti lampaiden lähellä, mutta toisena päivänä muuttui ääni kellossa. Kokeilu oli varsin mielenkiintoinen ja tavoitteena on päästä kokeilemaan kesän aikana uudelleen touhua.

Näytelmissä pyörähdetään Valon kanssa kesä-heinäkuussa ainakin 3 kertaa. Ja sitten odotellaan Pihkan juoksua. Sitä tässä on tosin odoteltu jo 4 viikkoa...

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Koska Valo pääsee tokoilemaan?? Jännitetään jo nyt sisson puolesta :D

Törmättäisköhän me näyttelyissä kesällä, Humpalle tosin on suunnitteilla vasta Kokkolan KV 4.7. Mihis te olette menossa?

Emilia kirjoitti...

Tulossa -laatikossa on kaikki suunnitelmat, eka tokokoe on jo ti 26.5.. Saattaa mennä penkin alle, mutta jostainhan se on aloitettava. Näytelmiä siis Hyvinkää, Tuusulä Hämeenlinna.

Anonyymi kirjoitti...

Katoppas, oli niin kauheen pieni laatikko... ;).
Kiva että Valo on menossa myös luonnetestiin! Humppakin on ilmoitettu, mutta vasta syksylle, MH käydään katsomassa kesäkuussa.