perjantai 29. helmikuuta 2008

Valon rullatreenikuulumisia

Blogiin kirjoittelu on taas jäljessä, mutta tiivistetysti viime viikkojen aikana Valo on tehnyt töitä hakutreeneissä rullailmaisun parissa ja kotipihalla tottistellessa. Rullatreenit ovat alkaneet toimia: tällä hetkellä treeniä on tehty metsässä, yksi maalimies keskilinjan molemmin puolin, etäisyys 5-10 m, itse siirryn keskilinjalla hieman eteenpäin irtorullan hakemisen aikana, Valo näytölle heti irtorullan käteen tuomisen jälkeen. Palkkaus on vaihdettu leluun, koska makupalat eivät motivoi tarpeeksi irtorullatreenin aikana. Viimeisten kahden treenin aikana yhteensä n. 12 toistoa, yhtään vararullaa ei tarvittu. Jippii! Paljon työtä vielä edessä, koska koko kuvio on alkutekijöissään. Kevään projektiksi mm. entistä varmempi ja rauhallisempi rullan luovutus (edessä istuen?), ja muutenkin paljon toistoja asian iskostamiseksi koiran selkäytimeen.
Valo on tavannut maalimiehet aina keskilinjalla ennen treenin alkamista, jotta turha säikkyily jäisi pois. Takana on myös pari tuulireagointiharjoitusta, ei huomauttamista.

Tottis.. polkee ehkä vähän paikallaan. Seuraamisessa en edisty ollenkaan, mutta pk-tottistreenit pyörähtävät viikonlopun jälkeen taas käyntiin. Onneksi.

Ei kommentteja: