maanantai 26. marraskuuta 2007

Tottistreenit

Kauden viimeiset pk-tottistreenit Leppävaaran urheilupuiston parkkiksella. Teemoina vapaana seuraaminen, henkilöryhmä, nouto, jättöliikkeet ja luoksetulo.

Henkilöryhmä ok, Valolta yksi vilkaisu ryhmässä seisoneeseen henkilöön, muuten kivaa seuraamista ja pysähdykset ihan jees. Seuraaminen muuten on vähän vaiheessa, namikädestä pitäisi pyrkiä tehokkaammin eroon ja päästä liikuttamaan vasenta kättä vapaammin koiran yläpuolella. Seuraaminen kentällä muuten ei niin ok, Valo irtoaa lähdössä helposti liikaa ja menee haahuilemaan koiranmitan päähän. Nyt pitäisi selkeästi tehostaa seuraamistreeniä, lyhyttä pätkää paljon ja heti alusta täydellistä liikettä.
Nouto ensin pikkukapulalla siten, että kapula koiran ja ohjaajan välissä lyhyellä etäisyydellä. Tätä ei olla treenattu kovinkaan paljoa, joten paaaljoon ongelmia. Valo on motivoitunut noudosta, eli varastaa herkästi liikkeen aloituksessa. Lisäksi ongelmana kapulan nosto laipasta. Tähän lääkkeeksi ilmeisesti pito- ja nostotreeniä kassikaupalla. Ottaa toisinaan oikeasta kohdasta eli keskeltä, mutta pitäisi vahvistaa vielä tosi paljon. Lisää ongelmia: Valo tiputtaa kapulan herkästi ohjaajan jalkoihin, eli käteen tuomista on myös treenattava. Tämä ongelma treenaantunee pito- ja nostoharjoituksien yhteydessä. Kokeiltiin noutoa myös 650 g:n kapulalla, nosti sen ihan ok pikkumatkalta. Seuraavan kerran kaupasta pitäisi muistaa ostaa tuo isompi kapula.
Jättöliikkeistä istumista ollaan treenattu viikon verran aina ruokakippoa odotellessa. Eli siinä ei suurempia ongelmia, on suht nopea, asento on suora, vielä uudessa paikassa vähän autan kädenheilautuksella mutta ei muita apuja. Ei täyttä matkaa, mutta jättö muutaman metrin päähän kuitenkin. Liikkeestä maahanmenoa ei olla treenattu juuri ollenkaan, joten käytin apuna hidastamista. Meni ok, kerran jäi istumaan. Maahanmeno on nopea ja hieno, pitää pikkuhiljaa alkaa työstämään sitä useammin liikkeestä. Viimeinen maahanmeno ok, etenin n. 10 m ja kutsuin suoraan luokse -> vapautus liikkeestä ja palkaksi revittelyä.

Lanseerattiin loppupalkkana uusi idea eli namisukka, jossa siis tavallisen (Valon rei'ittämän) puuvillasukan sisällä nakkia ja sillä revittelyä. Valo ei vielä kiinnittänyt juuri huomiota repimisen aikana sisällä olleisiin nakkeihin, pitäisi kehittää sukka joka hajoaa revittelystä ja nakit pomppaisivat ulos. Pohditaan tilannetta ;o).

Ei kommentteja: